Eilen lähdimme Charlesin kanssa Hall Greenin radalle katsomaan vinttikoirakilpailuja. Mukaan lähtivät Hannah ja Lee ja porukan muut olivat aiemmin jo käyneet kyseisiä kisoja katsomassa, itselleni kerta oli ensimmäinen. Hall Greenin rata on noin kymmenen minuutin ajomatkan päässä meiltä ja sinne me joukolla karautimme iltaseitsemän pintaan. Vinttikoirakilpailut ovat tässä muodossaan alkaneet Englannissa vuonna 1926 joten sillä on pitkät perinteet ja vankka kannattajakunta (kuten myös vastustajakunta). Englannissa on 25 rekisteröityä rataa ja meillä Birminghamissa niitä on kaksi.

Me olimme varanneet radalta pöydän ja sehän sattuikin olla sopivasti ikkunan vieressä. Radalla on myös ravintola ja pubi joten nälkäisenä tai janoisena kisoja ei tarvinnut katsella.

Ennen kisojen alkamista sedät tulivat pykäämään vedonlyöntikojunsa pystyyn. Niiden edessä kävikin kova kuhina aina ennen sekä jälkeen lähdön. Lähtöjä illan aikana oli 13 ja kukin kisa kesti vain muutaman minuutin jonka jälkeen oli noin vartin tauko ennen seuraavaa.

Aina ennen jokaista lähtöä siihen osallistuvat kuusi koiraa esiteltiin yleisölle.

Koiria kävelyteltiin edestakaisin hetken verran ja näin varmistettiin, että vedonlyöjät löytäisivät suosikkinsa ja ehtisivät tarkistaa sen kisakunnon ennen rahojen tiskiin lyömistä.

Valitsin itselleni lähdöstä kaksi koiran numero viisi ja laitoin sen voitolle kaksi puntaa. Rahat menivät kuin kankkulan kaivoon.

Hetken päästä neljän ihmisen kesken vedonlyöntilappuja alkoi ilmestyä pöydälle pilvin pimein. Charles taisi jäädä noin kympin plussalle ja Lee varmaankin parinkympin verran. Itse hävisin vitosen ja Hannah taisi menettää kymppinsä. Hauskaa se silti oli, sattumanvaraisesti nimen perusteella ja aiempia kisatilastoja vertaillen valita voittajasuosikkinsa kuuden joukosta. Kerran olisin voittanut kun valitsemani koira tuli lähtönsä ensimmäisenä maaliin, mutta sillä kertaa en kuitenkaan rahalla veikannut vaan ihan omassa mielessäni vain.

Koirat kiertävät radan puolitoista kertaa ja niitä vauhdittaa kuvasta jo ohi huitaissut "jänis" eli oranssi kankaanpalanen jota koirat seuraavat kuin hai laivaa.

Illan pimetessä ja lähtöjen käydessä vähiin vedonlyöntikojuilla kävi entistä kovempi kuhina.

Ehkäpä kisoissa tulee joskus käytyä uudestaankin mutta vähän näitä koiria kyllä kävi sääliksikin. Tosin Charlesin sanoin "eihän sitä voi tietää vaikka koirat tykkäävät kisata". Pääsylippu (pöytävarauksineen joka sisälsi myös ilmaisen juoman, pienen hampurilaisen ja yhden ilmaisen kahden punnan arvoisen vedonlyöntilapun) maksoi £18. Kisoja on ymmärtääkseni kaksi viikossa ja ympäri vuoden siellä juostaan. Tulipahan kokeiltua tätäkin!

Toisekseen - nyt alkaa Suomiloma olla sen verran lähellä, että täytyy keskittyä pakkailuun ja muutenkin valmistautua reissua varten sekä töissä, että kotona. Senpä takia kaukaisella rannalla hiljenee hetkeksi ja palaan asiaan loman jälkeen kesäkuun puolella. Pysykäähän kuulolla ja nähdään!!