Vuodatus uudistui ja tässähän ollaan taas ihan kuin vasta-alkajia tässä bloggaamisen jalossa taiteenlajissa. Mistään en tiedä mitään enkä mistään löydä mitään mutta eihän tässä nyt niin jäniksen selässä olla - opetellaan, opetellaan! Kuvia en tähän postaukseen saa liitettyä joko siksi, että en osaa tai siksi, että se ei tällä hetkellä ole mahdollista. Epäilen vahvasti ensimmäistä vaihtoehtoa.

Birminghamin talvi oli ja meni. Lumen tilalle tulivat plusasteet, sateet ja tulvat. Kaupoistakin saa taas ruokaa entiseen malliin kun tyypit maailmanlopun meiningeissä eivät enää hamstraa hyllyjä tyhjiksi. Joku jossain mainitsi paniikissa syöneensä kaikki paniikissa ostamansa ruoat. Meillä ei menty ihan tällaisiin äärimmäisyyksiin vaan elämä jatkui ihan siihen samaan verkkaiseen tahtiin kuin ennen ja jälkeen lumen.

Charles lähtee huomenna viikoksi New Yorkiin ja minä jään kotimieheksi. Muutaman kerran olen tullut maininneeksi pakkaamisen ja siihen liittyvät valmistelut, mutta vielä ei ole pikkusormea nostettu sen asian eteen. Se ei ole päässyt yllättämään. Sen verran oma-aloitteinen kuitenkin olin, että tänään pesin 2 koneellista pyykkiä ihan ilman kysymättä, että mitkä herran vaatekappaleet pitäisi saada puhtaaksi ja kuivaksi huomisiltaan mennessä. Yleensähän tämä puhtaanapitokeskustelu käydään noin 2 tuntia ennen kentälle/junaan/autoon siirtymistä ja matkan alkamista. Voin siis hyvillä mielin sanoa oppineeni jotain. Pakkaa mösjöön puolesta en, menkööt omasta puolestani vaikka pelkkä kravatti kaulassa jos ei mitään saa aikaiseksi, mutta ihan oman mielenrauhani ja hermojeni takia otin tällä kertaa tämmöisen lähestymistavan.

Tämän vuoden ensimmäiset Suomivieraatkin on sitten buukattu pääsiäisen tienoille, welcome!

Nyt taidan kokeilla, että osaanko julkaista tämän tekstin. Seuraavaksi yritän tosissani opiskella kuvien liittämistä tekstiin.