Tänään aamuneljältä Charlesin kello soi merkiksi siitä, että oli aika lähteä töihin. Sieltä palattuaan ei tuo kuitenkaan malttanut rauhoittua kun jossain oli nähty lintu. Eli lähestulkoon Mauno Ahosen sanoin: "Teiskossa on nähty hirvi - menen paikalle." Kapusin siis autoon apukuskin paikalle ja hurautimme tunnin matkan pohjoista kohti. (Enpäs tosin osaa sen tarkemmin näin kartturina sanoa minne matkasimme enkä voi edes kuskilta sitä nyt kysyä kun kuski nukkuu joten jääköön se tällä erää mysteeriksi.) Matkalla jouduimme pysähtymään puoleksi tunniksi kun edessämme kulkenut traktori jäi peräkärrystään kiinni tien yli kaartuneeseen puuhun ja kuski joutui soittamaan apumiehen ja moottorisahan paikalle. Siinäpäs sitten seurasimme kun miehet sahasivat puun paloiksi jonka jälkeen matka sai jatkua.

Perille päästyämme kapusimme ensin aidan yli rantapenkereelle jonne oli pääsy ehdottomasti kielletty.

Sitä puolisen kilometriä käveltyämme törmäsimme kiikarein ja kaukoputkin varustettuihin pieniin vihreisiin miehiin jotka joko makailivat maassa tai yrittivät olla kuin eivät olisikaan - eli siis lintubongareihin. Nyökkäiltyämme ensin tervehdykset sinne tänne oli Charlesin vuoro heittäytyä rähmälleen maahan ja ryömiä kurkistamaan vesirajaan jossa kyseinen tirppa oli juuri ruokailemassa. Itse seisoskelin sen ajan, kuten tavallista, tarkkailemalla lintubongareita. Kaikilla on ihan samanlainen vaatetus, aivan kuin jossain olisi olemassa lintubongareiden kauppa josta saa ostaa mahdollisimman hajuttomat ja mauttomat kuteet juuri sitä tarkoitusta varten. Tai mistäs minä tiedän, ehkä sellainen kauppa onkin olemassa. Itselläni olikin sitten tietysti jaloissani kirkuvan keltaiset polveen asti ulottuvat kumpparit ja päällä kirkkaanvihreä paita, hiusten väristä nyt puhumattakaan joten koin yhtäkkisen tarpeen siirtyä takavasemmalle siitä penkereen reunasta ennen kuin joku saisi päähänsä siirtää tämän ihmisliikennevalon pois siitä killuttamasta. Puhua siellä tapahtumien keskipisteessä ei tietenkään saa eikä oikeastaan liikkuakaan, siellä pitää siis teleportata itsensä paikasta a paikkaan b ja senkin on tapahduttava äänettömästi. Ei tämä lintu kyllä ollut yhtään kiinnostunut mistään muusta kuin ruoastaan, jotain se sieltä veden seasta kaiveli. Ja tämä kyseinen lintu oli lokki. Aivan kuin maailma ei olisi täynnä ärsyttäviä lokkeja, sanon minä. No se oli sentään joku erikoinen hienohelmalokki jostain napapiiriltä, eksynyt muuttomatkallaan raukka ja nyt se sitten Birminghamin liepeillä yksin nokkii pörriäisiä kakkaisesta vedestä. En muista lokin nimeä eikä sitä voi kysyä koska kuski nukkuu edelleen, mutta eipä tuo taida pahemmin ketään kiinnostakaan.

Hassua sakkia, ei voi muuta sanoa. Varsinkin eräs yksilö joka kaahasi tuhatta ja sataa parkkipaikalle juuri kun olimme nousemassa autoon ja hihkaisee ikkunasta kovalla äänellä: "Mitäs täällä on nähty??" Charles kertoi onnellisena tästä harvinaisesta lokista ja toinen silminnähden pettyneenä lysähtää takaisin penkkiin. "Aijaa." En tiedä mitä siellä sitten olisi pitänyt olla, sarvikuono? Pilkullinen elefantti?

Pian tulee ukkosta niskaan, taivas on aivan musta. Lämmintä +19 ja tuulee hurjasti.