Tänään käynnistyi Rinskyn ompelimo ja luvassa oli siis verta, hikeä ja kyyneleitä. Vierashuone tarvitsi vihdoin ja viimein verhot ja niitähän minä sitten aloin ommella vapaapäivän ja sadepäivän kunniaksi. Äidin kätköistä löytyy verhokangasta jokaisen tarpeisiin ja tällä kertaa nappasin työn alle mustat unikot. Yksi maailman suurimmista mysteereistä on saada leikattua verhot samanmittaisiksi ja vieläpä niin, että ne ovat samanmittaisia ompelun jälkeenkin. Toinen mysteeri on koneesta puuttuva suora tikki (kaikkea muuta sillä kyllä saa hurauteltua paitsi suoraa) joten ompeleet vedin tiukalla siksakilla joka näyttää hieman suoralta kun oikein kaukaa katsoo. Tosin ei siitä koneesta varmastikaan se suora tikki puutu, vaan se mikä puuttuu on taito omasta päästä.

Kyllä niistä silti ihan kivat tuli - varsinkin kun ovensuusta niitä ihastelee eikä menekään ihan lähelle.

Kyllä tuli taas äitiä ja äidin ompelutaitoja ikävä!