Sunnuntai-illan ratoksi Charles käväisi "snägärillä" hakemassa kahmalollisen chipsejä, tuota jaloa Englannin kansallisruokaa joka täällä myös kasvikseksi luetaan. Itse en kyseisestä herkusta juurikaan välitä, pari haarukallista nappaisen silloin tällöin ja se riittää. Vaikka paikallisten silmissä olenkin luopio ja juusto niin tunnustan, että fish and chipsejä (ällöä paneroitua kalaa (?) ja pehmeitä, nahkeita ja pulleita chipsejä) olen syönyt yhden ainoan kerran enkä toiste taida moiseen puuhaan ryhtyä. Onneksi Charleskaan ei kamalasti chipsien perään kitise vaan tyytyy suhteellisen kiltisti syömään sitä mitä eteen kannetaan, eli oikeaa ravinnepitoista kotiruokaa. Joskus on tietenkin herkuttelukin paikallaan mutta itselleni nämä eivät kyllä toimi siinä asiayhteydessä.



Päivä oli kertakaikkisen nätti ja lämmin. Ulostauduin puutarhaan muka rikkaruohoja nyppimään mutta hainkin autotallista tuolin jossa kökötin ja luin. Tai no, en siis lukenut vaan nukahdin lehti sylissäni. Puolisen tuntia siinä taisin torkuskella kunnes heräsin siihen, että yläpuolellani kulkenut pyykkinaru uupui raskaan lastinsa alla ja napsahti katkipoikki heittäen pyyhkeen syliini. En muista olenko koskaan aikaisemmin säikähtänyt näin kovasti ! Ja sen jälkeen alkoikin armottomasti vit... siis kamalasti ärsyttää se, että puhtaat valkeat lakanat lojuivat mytyssä nurmikolla kaikenmaailman pulunpaskan ja nöyhdän päällä. Ei siis muuta kuin pyykit uudestaan koneeseen ja Charles pyykkinarun kimppuun. Mösjöö sai muuten makeat naurut kun näki koko pyykkinaruepisodin sohvannurkastaan ja sai hädintuskin vääntäydyttyä kysymään, että tarvitsiskos neiti apua.

Mukavaa viikonalkua kaikille (miten se voikaan taas olla sunnuntai-ilta).