Viikko on hujahtanut ohi hurjaa vauhtia sekä töissä, että kotona. Ja flunssan kourissa. Sairastuin viikko sitten ja vieläkin ääni on karhea, kurkku arka ja yskiminen on saanut selän särkemään. Tänään en tosin enää ole ottanut särkylääkettä tai mitään muutakaan vitamiinipilleriä vahvempaa joten eiköhän tämä tästä. Enkä todellakaan ole yksin vaan täällä riehuu kyllä varsinainen kulkutauti. Töihin on silti tullut mentyä joka päivä vaikka ei olisi jaksanutkaan, sen verran paljon hommia siellä on ollut kasautuneena ja kun pomokin on ollut viikon lomalla niin putiikin hoito on jäänyt omalle kontolleni. Maanantaina pomo on onneksi takaisin työmaalla joten oma taakka ja tahti hieman hellittää. Ensi viikolle ei ole sovittuna mitään menoja illoillekaan joten saa levätä ja kerätä voimia rauhassa.

Kävimme Charlesin ja Hannahin kanssa teatterissa katsomassa näytelmän Jäähyväiset aseille (Farewell to arms) joka on Ernest Hemingwayn ensimmäiseen maailmansotaan sijoittuva romaani. Tarina oli meille entuudestaan tuttu joten mitään kamalan suuria yllätyksiä siinä ei päässyt tulemaan mutta mielenkiintoinen ilta silti.

Samalla huomasin, että Birminghamin keskustaan on avattu sekä maailmanpyörä, että ulkoluistelurata. Sinne pitää siis Susannan kanssa mennä esittelemään luistelutaitoja näille paikallisille reunoja pitkin köpötteleville. (Taitaa tosin pilkka osua omaan nilkkaan jos oikein kehuskelee.) Birminghamiin on avattu myös saksalaiset joulumarkkinat jotka ovat ilonamme aina jouluun asti ja sieltä tietysti pitää käydä hakemassa glögiä ja pipruja.

No tänään lauantaina sitten ajelimme satojen muiden kanssa nätissä jonossa NEC-areenalle jossa oli vuosittainen kissanäyttely Supreme. Charles tuli mukaan hyvinkin vastentahtoisesti mutta lopulta tunnusti, että ei siellä niin kamalaa ollut kuin mitä mösjöö ensin luuli.

Siellä oli kissoja joka lähtöön. Osa ystävällisiä, osa äärimmäisen äkäisen näköisiä.

Suurin osa otti rennosti tuomarointien lomassa.

Häkit oli koristeltu mitä erilaisimmilla teemoilla - joulu tuntui tosin olevan suuressa suosiossa. Myös näistä koristelluista häkeistä valittiin näyttelyn voittaja.

Tässä ei ole kissaa tällä hetkellä sisällä mutta vaivaa on kyllä nähty sisustamisessa.

Ilveksen näköiset Maine coonit ovat omaan mieleeni. Samoin kuin Ragdollit ja norjalaiset metsäkissat. Kaikki isoja ja pörheitä.

Mukana oli tietysti myös karvattomia kissoja.

Tämä ystävällinen mies kertoili kissastaan sekä yleisesti Sfinx-rodusta. Tämä kissa oli erittäin hellyydenkipeä ja halusi kaikilta rapsutuksia. Sinne sekaan tungimme tietysti mekin ja silittelimme neitiä. Omistajansa sanojen mukaan iho tuntuu ihan lämpimältä persikalta ja se oli kyllä ihan nappiin sanottu siitä, miltä kissa tuntui kun siihen koski. Itse en ole koskaan näistä kissoista kamalasti tykännyt mutta tämä yksilö oli kyllä aika söpö ja kaipasi niin kovasti rapsutuksia ja silityksiä, että se oli suorastaan liikuttavaa.

Numero 13 oli Charlesin suosikki, viime vuoden näyttelyn paras ja onpa hän näköjään urallaan voittanut vaikka mitä muutakin. Taas kerran itse en näistä lyttynaamoista niin kamalasti tykkää ja tämäkin onnistui olemaan jotenkin niin ylevän näköinen, että ei sitä nyt suorastaan suloiseksi voi kutsua.

Meillä oli hauska päivä ja Charles lupaili jo, että ensi vuonna mennään uudestaan!